Neuleohjeet,

Neuleohjeita Tukuwool DK -langalle

Julkaistu: 09.03.2022



Tukuwool DK -langalle on tullut useampi neuleohje. Viime syksyn hitti oli Andrea Mowryn Douglas Cardi. Itsekin neuloin villatakin, ja siitä tuli kieltämättä ihana! Edelleen siitä puuttuu napit, mutta hei, villatakki toimii ilman nappejakin oikein mainiosti. Toinen Tukuwool DK -langasta neulomani lempparipaita on Ronja Hakalehdon suunnittelema Havas. Tämä, jos mikä on jokaisen vaatekaapin klassikko. Voisin neuloa toisen luonnonvalkoisen. 


Joulukuussa tuli Tukuwoolin uudet sävyt, valkoiselle pohjalla värjättyä ihanuutta sekä värjäämätöntä luonnonvalkoista, 01 Sakea. Hamstrasin luonnonvalkoista Sakea sekä Sysi-sävyä, eli mustaa. En vielä tiedä, mitä näistä aion neuloa, todennäköisesti kehitän jonkun kirjoneulepaidan. Työn alla on myös Valosta ja Isagerin keltaisesta silkkimohairista paita. Siitä on jo hieman kirkkaampi visio, olen jopa tehnyt mallitilkun! Edistäisinköhän sitä seuraavaksi? Saisin syksyksi uuden paidan ja ehkäpä paitaohjeen julkaistua. 




Tiinakin on ahkeroinut Tukuwool DK:n parissa. Ihanan Tuku Warmer kaulurin lisäksi Tiina suunnitteli Vaara lapaset. Juuri nyt on menossa Tiinan suunnitteleman Kannolla villatakin testineulonta, neuleohje julkaistaan ensi syksynä.  




Meidän omien innostusten ja ohjeiden lisäksi on tulossa myös muita designer-yhteistöitä, esimerkiksi Soile Pyhänniskalta on tulossa tässä keväällä aivan totaalisen upea Kevätkiuru-paita. 


Suosittelen kokeilemaan Tukuwool DK -lankaa, se on aivan fantastinen!

- Enikö


Tukuwool DK:lle julkaistuja neuleohjeita:


Väriä villapaita - Katrin Birkenwasser/Taito lehti 1/22

Väri-iloittelua parhaimmillaan! Yhdistä tähän lempparisävysi Tukuwool DK -langasta. Vaihtoehtoja kyllä riittää. 


Wider - Inyoung Kim(Mielaworkshop)/Laine Magazine, Issue 13

Unisex mallinen, retro-tyylinen Wider-paita neulotaan Tukuwool DK -langasta ja Iton Sensaista.  


Tii Pullover - Joji Locatelli

Tii pullover, joka on nimetty Titityyn Tiinan mukaan, on helppo, aloittelijaystävällinen malli, jossa on mielenkiintoinen yksityiskohta. Kahdesta kappaleesta neulottu paita yhdistetään lopuksi I-cordilla. Lue lisää paidasta Titityyn blogista.


Diggory Venn - Isabell Kraemer

Diggory Venn on helppo kaarrokeneule, jossa hauskana yksityiskohtana on tasku sekä kirjoneulekuvio helmassa ja hihansuissa. 



Salvia Pullover - Sari Nordlund

Sari Nordlundin Salvia-villapaidassa on hienosti toteutettu tämän hetken trendit, löytyy pintaneuletta sekä näyttäviä puhvihihoja. 

Rauha - Veera Välimäki 

Klassinen palmikkopaita Rauha on jokaisen neulojan luottovaate. Ajankohtaiseksi paidasta tekevät keskellä kulkevat hauskat nypyt. 


Juuri - Anna Johanna (ohje myös suomeksi)
Lisää palmikoita! Anna Johanna Juuri-paidasta löytyy palmikko jos toinenkin. Paidassa on korkea kaulus, sopivasti väljyyttä ja sivuhalkio. 



Camellia - Anna Johanna (ohje myös suomeksi)

Camellia kirjoneule on suunniteltu erityisesti Tukuwool DK -langalle. Se on rento pusero kauniilla kaarrokkeella ja näyttävillä kuvioilla helmassa ja hihansuissa. 


Ilmainen neuleohje Tukuwool DK -langalle:
Koivu hat - Lotta H Löthgren 
Tukuwool DK sopii myös erinomaisesti asusteiden neulomiseen. Kokeile sitä Koivua-pipoon. Voit neuloa sen myös yksivärisenä. 

Loading...