Titityyn Joulu - Parhaat lahjaideat sekä ilmainen Matkahuollon toimitus yli 40 euron tilauksille 10.12.23 asti!
Ohje on Pdf-tiedostomuodossa ja lähetetään sinulle tilauksen vahvistamisen jälkeen sähköpostitse. Rekisteröityneet asiakkaat voivat myös ladata ohjeen käyttäjätililtään oston jälkeen.
Tule mukaan neulomaan jo perinteeksi muodostunutta virallista neulefestarihuivia! Joka vuosi on ollut tapana, että Neulefestareilla julkaistaan virallinen festarihuivi ja näin tänäkin vuonna! Tiina on suunnitellut tämän vuoden Jyväskylän Kesän teemaan, toivoon liittyen huivin - luonnollisesti nimeltään Toivo. Jos maailma jotain tällä hetkellä kaipaa, niin toivoa. Olemme eläneet täysin poikkeuksellisia aikoja, jotka ovat saaneet meidän näkemään ja kokemaan elämän karuimmat puolet. Silti toivomme, että tätä huivia neuloessa, silmukka silmukalta kuljemme yhdessä kohti valoa. Sillä niin kauan kuin on toivoa, on myös elämää.
Toivo-huivi on helppo pitsihuivi vaikka ensimmäiseksi pitsineuleeksi. Huivi neulotaan leveyssuunnassa ”siivestä siipeen”, työn vasemmassa reunassa lisätään aina oikealla puolella yksi silmukka. Jos haluat neuloa helpomman version, jätä kaavio B kokonaan pois ja jatka kaavion A jälkeen lisäyksiä ja pitsiä vielä 53 kerrosta tai kunnes viimeistä lankakerää on jäljellä noin puolet. Neulo viimeisenä nurjan puolen kerros ja siirry sitten reunan joustinneuleeseen.
LANKA
200 g Tukuwool Fingering 100 % suomalainen villa, 370 m / 100g, kuvassa harmaa huivi väristä 02 humu
tai 200 g Sandnes Garn Sunday, 100 % merinovilla, 235 m / 50 g, kuvassa 3535 vaalea kupari, Light Copper
tai 200 g Sandnes Garn Tynn Line, 53 % puuvilla, 33 % viskoosi, 14 % pellava, 220 m / 50 g
tai muu fingering-vahvuinen neulelanka
YKSI KOKO
240 cm x 85 cm
TIHEYS
21 s x 32 krs
Tarvitset lisäksi 3.75 mm / 80 cm pyöröpuikot, 1 silmukkamerkin
Ohjeen saatavuus |
Lähetämme tilauksesi jopa samana päivänä!
Tilausten käsittelyaika 1-3 pv, toimitusaika toimitustavasta riippuen 1-5 pv
Ilmainen toimitus yli 80 € tilauksiin Suomessa!
Pakettitoimitus alk. 4,90 €
Monipuoliset maksutavat
Shop in English
Fast worldwide shipping by DHL Express!
Löydät Titityyn hämmästyttävän lankataivaan Jyväskylästä Toivolan Pihalta. Me autamme sinua asiantuntevasti lankojen valinnassa, olit sitten vasta-alkaja tai neulekonkari. Uskomme laatuun ja luonnonmateriaaleihin.
Lankakauppa Titityy
Cygnaeuksenkatu 2
40100 Jyväskylä
Ma - Pe 10 - 18
La 10 - 16
Su 12 - 16 (17.12. asti)
Itsenäisyyspäivänä 6.12. klo 12-16
Luotettava ja 100 % suomalainen verkkokauppa titityy.fi palvelee sinua 24/7. Tilaa tuotteet vaivattomasti netistä kotiisi, noudettavaksi haluamastasi noutopisteestä tai vaikka Lankakauppa Titityyn myymälästä Jyväskylästä!
Asiakaspalvelu
Puh. 040 487 4779 | info@titityy.fi
(ma-pe 10-17)